SU16 Soiden suojeluaste

>> Indikaattorin taustatiedot

Nykyinen suojeluaste

Suojeltujen soiden alueellinen jakautuminen Suomessa heijastelee suojeltujen metsien jakaumaa: eniten suojeltuja alueita on Pohjois-Suomessa ja vähiten Etelä-Suomessa. Pohjoisboreaalisen kasvillisuusvyöhykkeen soista onkin suojeltu lähes neljännes. Näistä 10% sijaitsee valtion suojelualueilla ja 8% erämaa-alueilla. Muualla Suomessa erilaisia suojelualueita on vähemmän. Keskiboreaalisella kasvillisuusvyöhykkeellä soista on suojeltu 7%, eteläboreaalisella 4% ja eteläisimmmän rannikon kattavalla hemiboreaalisella vyöhykkeellä noin 5%. Yksityisille maille perustettujen suojelualueiden osuus on suurin hemiboreaalisella vyöhykkeellä.

Tiukasti suojelluilla alueilla, joilla ei toteuteta lainkaan metsätaloudellisia toimenpiteitä, sijaitsee hieman alle yhdeksän prosenttia koko maamme soista. Myös tiukasti suojeltuja soita on eniten pohjoisboreaalisella kasvillisuusvyöhykkeellä, vajaat 14% kaikista soista. Eteläboreaalisen alueen soiden suojeluaste on heikoin, alle 4%.

Vaikutus luonnon monimuotoisuuteen

Soiden ojitus ja metsittäminen metsätalousmaaksi on merkittävin syy suolajien uhanalaistumiselle (ks. SU10 ja SU11). Lisäksi turvetuotanto ja muut soiden käyttömuodot ovat muuttaneet suoekosysteemejä. Uhanalaistuneita suolajeja esiintyy kaikilla suotyypeillä.

Soiden suoejluasteessa on huomattavia eroja paitsi alueellisesti, myös suotyyppien välillä. Korvet ovat yksi arvokkaimpia boreaalisen alueen metsä- ja suolajiston monimuotoisuuden keskittymiä. Niitä on kuitenkin suojeltu Suomessa suhteellisesti vähemmän kuin rämeitä ja avoimia suotyyppejä. Korpien esiintymisen ja suojelun välillä on lisäksi selvä alueellinen epätasapaino, sillä niitä esiintyy eniten Etelä-Suomessa, mutta suojelun painopiste on pohjoisessa. Myös rehevien suotyyppien suojeluaste on Lappia lukuun ottamatta alhainen.

Suojellut suot on usein rajattu keinotekoisin perustein, eivätkä ne välttämättä muodosta ekologisesti yhtenäisiä kokonaisuuksia. Tämä vaikeuttaa paitsi suoluonnon monimuotoisuuden säilymistä, myös soiden luontaisen vesikierron eheyden ja sukkessiokehityksen ylläpitoa, erityisesti jos läheisiä suoalueita ojitetaan. Lisäksi suojeltujen, luonnontilaisten soiden koko ja kytkeytyneisyys toisiinsa ovat ratkaisevia niillä elävän lajiston säilymiselle.

Suojelualueilla olevien ojitettujen soiden ennallistaminen on välttämätöntä luonnollisen tilan palauttamiseksi (ks. SU17). Erityisesti ojitettujen korpien ennallistamistarve on monin paikoin huomattava.