TU4 Jäkälälaitumien kunto

>> Indikaattorin taustatiedot

Kehitys

Jäkälälaitumien tilan pysyväisluonteinen seuranta aloitettiin vuonna 1995. Kahdentoista pohjoisimman paliskunnan alueella laiduninventointeja on tehty kolmesti vuoteen 2008 mennessä. Suomen tunturialueesta yli 95 % sijoittuu kahdentoista pohjoisimman paliskunnan alueelle.

Jäkälälaidunten kunto oli yleisesti ottaen heikko 1990-luvun puolessa välissä, ja on sen jälkeen heikentynyt edelleen. Viimeisimmässä inventoinnissa vuosina 2007?2008 jäkälälaitumet luokiteltiin voimakkaasti kuluneisiin puolessa tarkastelluista paliskunnista. Näillä alueilla jäkälää oli alle 300 kg hehtaarilla.

Jäkälälaitumien kunto on heikentynyt aina 1900-luvun alusta alkaen, mutta erityisen nopeaa heikentyminen on ollut 1970-lopulta alkaneen poronhoidon tehostumisen aikana. 1900-luvun alussa Ylä-Lapin jäkälälaitumien arvioitiin olevan kauttaaltaan hyväkuntoisia. Vuoteen 1962 mennessä Ylä-Lapin jäkälikköjen kunto oli huonontunut "kohtalaiseksi".

Porolaidunnuksen vaikutukset

Porojen laidunnus voi vaikuttaa tunturikankaiden kasvillisuuden monimuotoisuuteen sekä positiivisesti että negatiivisesti. Vaikutusten suunta ja voimakkuus riippuvat usein kasvupaikasta. Etenkin ravinteisemmilla kasvupaikoilla laidunnus voi lisätä lajiston monimuotoisuutta edistämällä siementen itämistä ja taimien syntyä.

Kuivissa poronjäkäläkasvustojen hallitsemissa tunturikoivikoissa ja karuilla tunturikankailla porojen laidunnuspaine antaa valtalajeja pienemmille pohjakerroksen lajeille, kuten esimerkiksi
kynsi- ja karhunsammalille lisää kasvutilaa. Usein myös heinäkasvien runsaus kasvaa, joilloin kokonaislajimäärä voi olla aiempaa suurempi. Kun laidunnuspaine nousee tarpeeksi suureksi, laskevat lajimäärät kuitenkin uudelleen. Monin paikoin kuivimmilla hiekkakankailla laidunnuspaine on ollut niin voimakas, että kasvillisuus on jopa hävinnyt kokonaan.

Porojen laidunnuksella on havaittu olevan vaikutuksia myös tunturikoivikoiden uusiutumiseen erityisesti alueilla, joilta tuntumittarin (Epirrita autumnata) massaesiintymät
ovat ensin tuhonneet puuston.Suurimman, vuosien 1964 ja 1965 tunturimittarituhoalueen pinta-ala oli Utsjoen ja Inarin Lapissa arvioiden mukaan noin 240 000 hehtaaria . Näillä alueilla porojen aiheuttama laidunnuspaine on paikoin estänyt koivikon uusiutumisen. Utsjoella siemensyntyistä
taimiaineista oli tuhoalueilla usein runsaasti, mutta voimakkaan ja jatkuvan poron laidunnuksen vuoksi se ei
päässyt vakiintumaan. Koivujen toipumista vesojen kautta on lisäksi vaikeuttanut kuolleista rungoista vesoihin levinnyt laho. Sekundäärisiä paljakka-alueita, joilla tunturikoivikko ei ole kyennyt elpymään, löydettiin Ylä-Lapista vuosina 1996?2000 tehdyissä kartoituksissa yhteensä 65 700 hehtaaria.

Porolaidunnuksen vaikutuksia eläimiin on tutkittu toistaiseksi vähän. Ensimmäisten tulosten mukaan voimakas laidunnus näyttäisi vähentävän riekkojen, mutta lisäävän pienjyrsijöiden määrää.