Itämeren tila

Klorofylli a:n avulla arvioidaan kasviplanktonin määrää vedessä ja näin voidaan mitata veden rehevöitymisen astetta. Itämerellä klorofylli a:n määrää on mitattu Suomenlahdella, Saaristomerellä sekä Merenkurkussa ja Perämerellä. Suomenlahdella klorofylli a -pitoisuuksien kasvu on ollut selkeintä. Erityisen suuria pitoisuudet olivat 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa. Viime vuosina pitoisuus vaikuttaa jonkin verran laskeneen.

Myös Saaristomerellä klorofylli a -pitoisuus on kasvanut 1980-luvulta lähtien, mutta pitoisuudet eivät ole nousseet yhtä korkeiksi kuin Suomenlahdella. Merenkurkussa ja Perämerellä klorofylli a -pitoisuudet ovat Suomen rannikolla matalimmalla, mutta siitä huolimatta sielläkin pitoisuuden ovat nousseet sitten 1980-luvun puolivälin. Myös Saaristomerellä sekä Merenkurkussa ja Perämerellä pitoisuudet olivat korkeimmillaan vuosituhannen vaihteessa.

Itämerellä on mitattu näkösyvyyttä 1900-luvun alusta saakka. Tänä aikana näkösyvyys on heikentynyt sekä Suomenlahdella, Selkämerellä että Perämerellä noin 8–9 metristä 4–5 metriin. Näkösyvyys heikentyy yhä edelleen Selkämerellä ja Perämerellä. Suomenlahdella näkösyvyys vaikuttaisi viime vuosina hiukan parantuneen.

Rehevöityminen johtuu ravinteiden, erityisesti typen ja fosforin määrän lisääntymisestä vedessä. Ravinteiden runsaus lisää planktonlevien määrää. Tämä johtaa hiljalleen Itämeren elinympäristöjen muuttumiseen, muun muassa veden samentumiseen, merenpohjan happikatoihin sekä kalalajiston yksipuolistumiseen. Hapettomista pohjista vapautuu lisäksi jo sedimentoituneita ravinteita takaisin kiertoon, mikä lisää rehevöitymistä entisestään. Suomen ravinnepäästöt Itämereen vastaavat kymmentä prosenttia koko Itämeren vastaanottamasta kuormituksesta. Suurin kuormittaja Suomessa on maatalous. Muita merkittäviä ravinnelähteitä ovat haja-asutus, metsätalous sekä pistelähteet kuten teollisuus ja yhdyskunnat.

Rehevöitymisen lisäksi Itämerta uhkaavat haitalliset aineet (esim. raskasmetallit ja orgaaniset myrkyt kuten DDT), öljypäästöt, vieraslajit, roskaantuminen, liikakalastus sekä ilmastonmuutos.

KOKONAISARVIO

Rehevöityminen on Itämeren pahimpia ongelmia. Ravinnepäästöjä pyritään vähentämään, mutta toistaiseksi Itämeren tila on pikemminkin heikentynyt kuin parantunut. Itämereen kohdistuu myös monia muita uhkia, joiden torjunta on edelleen puutteellista.

Lähteet:
Suomen ympäristökeskus.

Itämeren merellisen ympäristön suojelukomissio, HELCOM.

Lisätietoa:
Itämeriportaali, HELCOM.